Ferrarin kuljettajat 2018
- 28.7.2017
- 4 min käytetty lukemiseen
Musta ori on ensi kertaa sitten vuoden 2012 päässyt kunnolla haastamaan kuljettajien mestaruudesta. Sen sijaan tallien mestaruus-sarjassa Mercedeksellä on selvä johto, lähinnä johtuen Kimi Räikkösen laihasta pistesaaliista tähän asti. Perinteen mukaisesti Räikköstä on lähdetty kesällä korvaamaan lähes joka kuskilla. Joissain vaihtoehdoissa on enemmän perää kuin toisissa, mutta miltä Ferrarin kuskitilanne todennäköisesti ensi vuonna näyttää?
Kimi Räikkönen

Kuva: Valtteri Viitanen @ Visio House
Vaikka jäämiehen kausi loppuisi vuoteen 2017, tulee Räikkönen aina olemaan iso osa Ferrarin perintöä. Ainoana kuljettajana joka on pystynyt voittamaan maailmanmestaruuden Ferrarin ratissa sitten Michael Schumacherin valtakauden, ja kolmanneksi eniten kisoja punaisissa haalareissa ajaneena kuljettajana, Kimi on jo jättänyt merkkinsä historiankirjoihin. Ferrarin ratissa ura myös loppuu.
Kun Räikkönen vuonna 2016 aloitti kauden vahvasti, johtaen tallikaveri Vetteliä pisteissä vielä kuuden kisan jälkeen, on vuosi 2017 ollut suuri pettymys. Vaikka Vettel johtaa mestaruustaistoa on Räikkönen vasta viidennellä sijalla ja 79 pistettä kärjestä. Myös aika-ajo vertailu on Sebastianin hyväksi 7-3. Ferrarin presidentti Sergio Marchionne onkin jo antanut kriittisiä lausuntoja Kimin vauhdista, vaatien suomalaiselta parempaa sitoutumista.
Tästä kaikesta huolimatta, Räikkönen on ollut huhumyllyn keskellä joka vuosi palattuaan Ferrarille 2014. Ja tässä sitä taas ollaan. Pistetilanne ei kerro kaikkea ja syitä Räikkösen pitämiseen ainakin vielä 2018 on muutamia. Ensimmäisenä täytyy pitää mielessä, että Kimi on keskeyttänyt kauden aikana kaksi kisaa (lähinnä huonon onnen ja Valtteri Bottaksen siivittämänä) ja kärsinyt Kanadassa jarruviasta, kun Vettel on päässyt maaliin moitteettomasti. Räikkönen on myös edelleen kykenevä hyviin tuloksiin kun auto toimii, kuten Monacon aika-ajoissa ja Silverstonessa nähtiin. Yhteistyö tallin ja Vettelin kanssa sujuu myös hyvin ja Ferrari on aina painottanut vakautta ja kokemusta kuskivalinnoissaan.
Viimeinen mahdollinen syy olisi vuoden 2019 tilanne. Molempien Red Bull kuljettajien sekä Lewis Hamiltonin sopimukset loppuvat pian, ja varsinkin Max Verstappenin turhautuminen talliinsa on ollut käsin kosketeltavaa. Kaikki on siis vielä mahdollista.
Sebastian Vettel

Kuva: Valtteri Viitanen @ Visio House
Vuonna 2008, vain 21-vuotiaana, Sebastian Vettel oli sekä nuorin koskaan paalupaikalta lähtenyt, sekä nuorin osakilpailun voittanut F1 kuljettaja. Kaksi vuotta myöhemmin Saksalainen nappasi sarjan nuorimman maailmanmestarin tittelin ja voitti yhteensä 4 mestaruutta putkeen. Jo kyseiset neljä vuotta tekevät Vettelistä teoriassa modernin aikakauden toiseksi menestyneimmän kuljettajan, Michael Schumacherin jälkeen. Silti kuskit kuten Lewis Hamilton ja Fernando Alonso nostetaan usein Sebastianin edelle kun puhutaan lajin suurimmista. Miksi?
Useimmin kuultu oikeutus Sebastianin saavutusten väheksymiselle on Adrian Neweyn Red Bullilla kehittämän auton ylivoima, varsinkin 2011 ja 2013. Parhaalla autolla on helppo voittaa. Moni myös piti silloista tallikaveri Mark Webberiä pelkkänä kakkoskuljettajana. Kun säännöt 2014 muuttuivat ja uusi tallikaveri Daniel Ricciardo lopetti kauden Vettelin edellä, melu vain kasvoi .
Siirtyminen Ferrarille ja varsinkin vuosi 2017 on Vettelille varmasti tilaisuus hiljentää epäilijät ja kriitikot. Mestaruus punaisissa, varsinkin kun Mercedes on hallinnut lajia jo vuosia, saattaisi maistua vielä paremmalta kuin yksikään energiajuomajätin väreissä voitettu. Raporttien mukaan Sebastianille onkin tarjottu kolmen vuoden ja $138.5 miljoonan (€118m) sopimusta Ferrarilla. ”Olen tehnyt selväksi, että jos hän haluaa jäädä, uusimme sopimuksen. Se on hänestä kiinni”, kommentoi Ferrarin presidentti Marchionne ennen Itävallan kilpailua.
Todennäköisyydet ovat sen puolella, ettei Vettel jätä nousujohteessa olevaa lapsuutensa unelmatallia johtaessaan mestaruustaistoa. Hyppy Red Bullilta Ferrarille tuli monille yllätyksenä, mutta uskon että Vettel on nyt juuri siellä missä haluaa.
Max Verstappen

Kuva: Valtteri Viitanen @ Visio House
Red Bullin vuosi on jakautunut kaudella 2017 kahteen tarinaan. Ensimmäinen on menestystarina. Daniel Ricciardo nousi viisi peräkkäistä kisaa palkintopallille, napaten Bakussa jopa voiton. Daniel on pisteissä edellä Ferrarin Räikköstä, ja vaikkei Red Bullin autolla kovin usein voi taistella voitosta, on Australialainen ottanut talteen kaiken mitä on ollut saatavilla.
Toinen tarina on lähes täydellinen vastakohta. Ensimmäisen kisansa Red Bullilla Espanjassa 2016 voittanut lahjakkuus, Max Verstappen, on vähiten kierroksia 2017 ajanut vakituinen kuljettaja. Keskeytyksiä kertyi viisi seitsemässä kisassa. Bahrain (jarruvika), Espanja (dominoefekti suomalaisten kanssa), Kanada (akkuvika), Azerbaijan (moottorivika) ja Itävalta (kytkinvika ja uusi dominoefekti). Max jakaakin McLarenin kanssa kamppailevan Fernando Alonson kanssa tittelin sarjan turhautuneimmasta kuljettajasta. Tätä korostaa se, että Max on useassa keskeyttämässään kisassa ollut paremmilla sijoituksilla kuin tallikaverinsa, kunnes jotain hajoaa.
Molemmat kuljettajat ovat antaneet radalla parastaan aina kun mahdollisuus on näyttäytynyt. Kumpikin pystyisi ilman epäilyksen häivääkään taistelemaan tosissaan mestaruudesta Ferrarilla tai Mercedeksellä. Molemmat sen myös tietävät, vaikka sopimukset kattavat vielä Ricciardolla 2018 ja Verstappenilla 2019 asti. Ricciardo on myös itse kommentoinut varmasti ajavansa Red Bullilla ensi vuonna. Tallipäällikkö Christian Horner on kuvaillut molempia sopimuksia vedenpitäviksi.
Silti, niin piti olla myös Vettelin sopimus vuonna 2014 ennen Ferrarille siirtymistä. Varsinkin Verstappenia on väläytelty korvaamaan Kimi Räikköstä jo ensi vuodelle. Joidenkin raporttien mukaan Max yrittää neuvotella vapautuksen sopimuksestaan vasta 2018 jälkeen. Oli miten oli, jompikumpi Red Bull-kuskeista todennäköisesti ajaa Ferrarilla muutaman vuoden sisällä.
Sergio Pérez / Romain Grosjean / Carlos Sainz Jr. / Fernando Alonso

Kuva: Valtteri Viitanen @ Visio House
Kuten joka vuosi kun Räikkösen jatkoa epäillään, huhumylly käy kuumana jokaisen taitavan saatavilla olevan tai olemattoman kuljettajan osalta. Mutta kuinka paljon huhuissa on perää?
Force Indialla ajava Sergio Pérez ja Haasin Romain Grosjean ovat melko samanlaisessa tilanteessa. Molemmat olivat hieman epätasaisia kuljettajia uransa alussa, mutta ovat näyttäneet viime vuosina todella hyviä suorituksia keskitason talleissa. Sergio liittyi 2011 Ferrarin nuorten kuljettajien ohjelmaan ja on sen jälkeen selvästi pyrkinyt Ferrarin rattiin, eikä sopimusta Force Indian kanssa ole vielä tehty ensi vuodelle. Grosjean sen sijaan hyppäsi tilaisuuden tullen Haasille, jota pidetään Ferrarin kakkos-tallina. Ranskalainen on kommentoinut olevansa hyvässä tilanteessa Ferrarin kuljettajapaikkaa ajatellen.
Jos Räikkönen jää tämän vuoden lopussa eläkkeelle, eikä Max Verstappen pääse irti sopimuksestaan, on molemmilla toki mahdollisuus.

Kuva: Valtteri Viitanen @ Visio House
Myös Toro Rosson Carlos Sainz ja McLarenin Fernando Alonso ovat käyneet läpi Ferrari-huhut. Sainz kommentoi aikaisemmin kaudella, että ajaminen Toro Rossolla 2018 on ”epätodennäköistä”. Kommentti sai nopean reaktion tallipäällikkö Hornerilta, joka vastasi, että sopimus on selvä ja Carlosin puheissa ei ole perää. Alonson suhteen huhut enemmän tai vähemmän lopetti Ferrarin presidentti Marchionnen lausunto, jossa hän totesi, ettei Ferrari ole kiinnostunut Fernandosta.
On täysin mahdollista, että Ferrarilla ajavat vielä samat miehet kuin 2015 ja 2016. Jos Räikkönen kuitenkin päättää jättäytyä pois tai Ferrari päättää korvata suomalaisen, saattavat ensi vuoden kuskimarkkinat räjähtää uuteen uskoon.















Kommentit