Kisaraportti Britannian GP 2018
- 10.7.2018
- 3 min käytetty lukemiseen

Kun aika ajoin tulee esille kysymys ”minkä kauden ensimmäisenä näyttäisit jos pitäisi esitellä laji uudelle fanille”, on modernin aikakauden vastaus lähes poikkeuksetta ollut 2012. Kimi Räikkösen paluu Formuloiden pariin, seitsemän voittajaa ensimmäisessä seitsemässä osakilpailussa, sekä Sebastian Vettelin ja Fernando Alonson viimeiseen asti käyty taistelu kolmannesta maailmanmestaruudesta puhuvat puolestaan. Ferrari ja Red Bull olivat käytännössä samalla lähtöviivalla läpi kauden, eikä mikään talli saanut oikeaa etumatkaa. Hyvä esimerkki kauden tasaisuudesta on 2012 Euroopan GP, jonka aika-ajojen kakkosvaiheessa ensimmäisen ja kymmenennen sijan ero oli vain 0,09 sekuntia.
Tämän vuoden jälkeen vastaus voi muuttua. 2018 on ensimmäisen puoliskon aikana antanut antamistaan kun nelinkertaiset hybridiajan mestarit, Mercedes, renessanssin kokenut Red Bull ja ilman mestaruuksia yli vuosikymmenen kärvistellyt Ferrari, ovat kaikki kykeneviä taistelemaan voitoista. Tämän lisäksi Suomi-bonuksena sekä Valtteri Bottas että Kimi Räikkönen ajavat kärkitalleissa. En olisi uskonut, että kausi voi enää parantua kun 9 ensimmäisessä osakilpailussa voitot jakaantuivat tasan kolmen edellä mainitun tallin kesken ja lähes jokainen kilpailu on ollut täynnä toimintaa (poikkeuksina Kanada ja Espanja).
Toisin kävi. Silverstonen osakilpailu tarjosi käytännössä kaiken mitä Formula 1 kisalta haluaa. Lähtö povasi heti ensimmäisillä sekunneilla loistavaa kisaa, kun Vettel ja Bottas ampaisivat paalupaikalta kotikisaansa startanneen Lewis Hamiltonin ohi. Kun Hamilton vielä tarjosi Räikkösellekin ohitustilanteen joka päättyi britin pyörähdykseen, oli loppukisan asetelma herkullinen.

Kimi Räikkönen, Silverstone 2017. Kuva Tim Carey.
Kisan alkupuoliskon tähdiksi nousivat nopeasti eroa Valtteriin takova Vettel, sijoilla 7 ja 8 ajanut Sauberin Charles Leclerc (jonka kisa, harmi kyllä, päättyi myöhemmin rengasvikaan), sekä Max Verstappen joka onnistui pitämään kisavauhdiltaan nopeamman Räikkösen takanaan aina toiseen turva-autostarttiin asti (myös Maxin kisa loppui tekniseen vikaan). Lewis Hamilton osaltaan ajoi raivoisan tehokkaasti kymmenessä kierroksessa joukon hänniltä kuudenneksi ja kuroi eroa viidentenä ajaneeseen Daniel Ricciardoon ajoittain lähes kaksi sekuntia muita kuskeja nopeammilla kierrosajoilla.
Todellinen pommi tuli kuitenkin vasta viimeisten parinkymmenen kierroksen aikana. Uutta aggressiivisuutta ja paloa löytänyt Räikkönen heitti kaiken peliin haastaessaan periksiantamattomuudestaan tunnettua Verstappenia ensimmäisen turva-autostartin jälkeen. Kisailu oli täysin tyylipuhdasta, joka oli hyvä nähdä Hollantilaiselta alkukauden epäonnisten kolarointien jälkeen, vaikka mitään tilaisuuksia ei jätetty käyttämättä.
Toisen startin jälkeen katsojille tarjoiltiin ikonisimpia kuvia vuosiin kun Valtteri Bottas, Sebastian Vettel, Lewis Hamilton ja Kimi Räikkönen taistelivat noin kahden ja puolen sekunnin sisällä toisistaan kisan lopputuloksesta. Punaiset pedot haastoivat hopeanuolia lähes joka mutkaan ja vanhoilla renkailla ajava Bottas piti Vettelin takanaan ilmiömäisellä puolustuksella. Usean kierroksen hermoja raastavan jännityksen jälkeen Vettelin Ferrari paahtoi DRS siipi auki aivan viime hetkellä mutkan sisäkaarteeseen nastolalaisen ohi, voittaen lopulta kilpailun.

Lewis Hamilton 2017. Kuva Chuttersnap.
Useille keskitason talleille kisa oli pettymys. Haasilla ajava Romain Grosjean on Itävaltaa lukuun ottamatta jäänyt pisteittä suhteellisen vahvalla autolla, eikä omaan tallikaveriin törmäily ensimmäisellä kierroksella ainakaan ranskalaisen tulevaisuudennäkymiä paranna. Kun kisa vielä Romainin osalta päättyi toiseen törmäykseen, tällä kertaa Renaultin Carlos Sainzin kanssa, ei pienen budjetin omaava Haas ole kovinkaan tyytyväinen.
Ulosajoista (Ericsson), törmäyksistä (Sainz, Grosjean) tai mekaanisista ongelmista (Verstappen, Leclerc, Hartley) kärsivät siis Red Bull, Toro Rosso, Sauber, Haas ja Renault. Tästä huolimatta molemmat Williams kuljettajat jäivät tapansa mukaan pisteittä. Vain Force India sai Mersun ja Ferrarin lisäksi molemmat kuskinsa pisteille (Ocon #7, Pérez #10), kun McLarenilla vaikeuksissa koko kauden ollut Stoffel Vandoorne saapui maaliin juuri pisteiden ulkopuolella, sijalla 11.
Kaiken kaikkiaan kisa tullaan todennäköisesti muistamaan yhtenä 2010-luvun parhaista ja viimeisten kierrosten taistelu kuvaa hyvin kauden voimasuhteita. Silverstone on hyvin moottoripainotteinen rata pitkillä suorilla ja nopeilla mutkilla, jonka vuoksi Mercedes on tavallisesti ollut ylivoimainen. Nyt näyttää siltä, että eroa suorituskyvyssä ei enää ole ja mestaruustaisto on vain kuljettajien onnesta ja taidosta kiinni.















Kommentit